Tilasin pippuripihvin mediumina ja mediumin miinuksena (katso kuva). Tarjoilijan mukaan ei juurikaan eroa. Kyllä tämä toinen on raaka ja toinen melkeen kypsä. Näytin tarjoilijalle ja kysyin, että eikö näissä ole muka eroa. No eipä se juuri mitään sanonut ja luikki tiehesä. Ei jaksanu alkaa uutta annosta penäämään, kun oli pientä kiirettä. Ja sinänsä olen aina halunnut maistaa pihvin raakana. Ja maku oli kyllä hyvä, mutta kyllä oli kokilta aika surkeeta paistamista ja tarjoilijalta tietämättömyyttä. Puolison poro tilattiin kypsänä ja oli osaksi punaista lihaa eli ehkä medium plus.
A
anu linnanen
Google
kuukausi sitten
4.0
Hyvä ruoka ja palvelu. Tykkäsin myös sisustuksesta. Kiva, että myös kasvissyöjälle löytyi mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Listalla myös joitain harvemmin tarjolla olevia annoksia.
A
Annika Kokkonen
Google
kuukausi sitten
4.0
Ruoka oli ihan hyvää, jotain lisää makua tosin jäin kaipaamaan. Palvelu oli kuitenkin erinomaista ja miljöö viihtyisä!
A
Ari Hyvälä
Google
3 kuukautta sitten
4.0
Erittäin viihtyisä, siisti ja rauhallinen paikka syödä lounas. Maistuvaa ruokaa. Tarjolla myös a la carte. S-etukortilla Bonusta.
P
Pekka Hassi
Google
kuukausi sitten
5.0
Oulun parhaita lounas paikkoja, hinta todella asiallinen, ruuan laatu korkea ja monipuolinen
J
Jaana Valli
Google
kuukausi sitten
5.0
Vegaaninen portobellosienipihvi annos aivan loistavaa!
S
Susanna Luonua
Google
2 kuukautta sitten
5.0
Mukava, kiireetön brunssi oli maittava. Tarjoilijat toivat plussaa hyväntuulisella palvelullaan!
H
Hilkka Haaga
Google
6 kuukautta sitten
4.0
Mukava ja monipuolinen lounas, vegaanivaihtoehdoista plussaa, salaattipöytä on mainio. Kalaruuissa on ollut laatuvaihtelua.